jaatinen


Laamanen, Markku
Kuvataiteilija

 historia
 toiminta
 jäsenhaku
 taiteilijat
 yhteystiedot
 linkit
 etusivu
 Serafien kanssa
Kissa
Sateenkaari Lhasan yllä
Joutsen
Kuuma pää
Lapsuuteni oli iloinen ja karvainen
 


Syntynyt 1971
Asuu ja työskentelee Mikkelissä.

Opinnot
Laamanen on kirjoittanut ylioppilaaksi Kalevankankaan lukiosta 1990. Hän on valmistunut kuvanveistäjäksi Kankaanpään taidekoulusta 1996.

Pääasialliset tekniikat
Pastelli -ja öljypastellimaalaus, tussipiirustus.

Taiteellinen työ
Osallistunut näyttelyihin vuodesta 1995 lähtien. Yksityisnäyttelyitä mm. Galleria Becker, Jyväskylä, 2002 ja Galleria Bakeliittibambi, Helsinki, 2006. Yhteisnäyttelyitä mm. SKjL:n 65.vuosinäyttely, Varkaus, 2003. Teoksia Helsingin kaupungin taidemuseon ja Mikkelin taidemuseon kokoelmissa.

Muu taiteellinen toiminta
Toiminut kuvataiteen tuntiopettajana Ristiinan ja Mäntyharjun kansalaisopistossa.

Taiteellinen työni
Ajattelen kuvina. Ajattelen kuvia. Joskus nämä kuvat ilmestyvät mieleeni ilman havaittavaa syytä, näennäisesti tyhjästä, toisinaan ne syntyvät reaktioina jo olemassa oleviin kuviin, omiin tai muiden valmistamiin. Paperille työstetty valmis kuva saa mielessäni olleen kuvan haalistumaan, ei kenties kokonaan katoamaan, mutta loittonemaan jonnekin kauemmas. Sen tilalle ilmaantuu uusia kuvia, joita ryhdyn katselemaan ja työstämään. Ja matkaamaan ympyrän kehällä taas uutta kierrosta.

M.L


{ edellinen : seuraava }