|
Syntynyt 1975
Asuu ja työskentelee Mikkelissä.
Opinnot
Lauriala suoritti lukio-opintoja Haukiputaalla ja Oulussa 1992-1996. Hän on opiskellut historiaa ja valtio-oppia Oulun avoimessa yliopistossa 1996-99 ja musiikin teoriaa Haukiputaan ja Oulun musiikkiopistoissa 1998–01. Hän aloitti kuvataideopinnot Limingan Taidekoulussa 1999 ja jatkoi niitä Taidekoulu Maassa Helsingissä. Hän valmistui Taidekoulu Maasta kuvataiteilijaksi 2003.
Pääasialliset tekniikat
Akvarelli- ja guassimaalaus sekä tussipiirustus.
Taiteellinen työ
Osallistunut näyttelyihin vuodesta 1996 lähtien.
Ensimmäinen yksityisnäyttely Haukiputaalla keväällä 1998. Sen jälkeen yksityisnäyttelyjä Helsingissä, Nurmijärvellä ja Rantasalmella. Osallistunut Mikkelin Taiteilijaseuran näyttelyihin Mikkelissä ja Jyväskylässä.
Muu taiteellinen toiminta
Hän oli Taidekeskus Salmelan talvistipendiaatti 2003-04. Hän on osallistunut Mikkelin seurakunnan taidehankintaryhmän toimintaan taiteilijajäsenenä ja tehnyt kuvituksia.
Taiteellinen työni
Maalaan enimmäkseen muistikuviani ja elämyksiäni. Havainto on minulle toissijaista. Kuvan tekijänä olen lähinnä tarinan kertoja, mutta myös värit kiinnostavat.
Teen myös sarjakuvia, kun tulee tarve rakennella pitempiä tarinoita. Töissäni on usein naivistisia elementtejä, kuten kerronnallisuus, töiden pieni koko ja tietty kömpelyys. En kuitenkaan halua sitoutua mihinkään tyylisuuntaan ja niinpä pyrin jatkuvasti parantamaan taitojani estääkseni naivistiksi leimaamisen. Mielikuvitus on itselleni keskeisin työkalu taiteen teossa.
T.L
|